Kaksi tapaa katsoa kehoa - Lääketieteen biologinen realismi ja osteopatian kokemuksellinen lähestymistapa

Kun elämme kivun kanssa, etsimme vastauksia ja ratkaisuja. Usein ensimmäinen askel vie lääkäriin – ja hyvä niin. Lääketiede pelastaa ihmishenkiä päivittäin. Mutta joskus käy niin, että lääketiede ei löydä “syytä” kivulle. Kaikki näyttää normaalilta, mutta sinä et tunne itseäsi normaaliksi.

Tässä kaksi hoitomaailmaa lähestyvät ihmistä eri tavoin, sillä ne pohjautuvat eri filosofioihin. Näiden erojen ymmärtäminen voi selittää, miksi osteopatia tuntuu erilaiselta. 

Lääketieteen kieli: biologinen realismi

Lääketiede nojaa biologiseen realismiin. Se tarkoittaa maailmankuvaa, jossa keho on objekti – fyysinen kokonaisuus, joka voidaan tutkia, mitata ja korjata kuin kone. Tässä lähestymistavassa todellista on se, mikä voidaan nähdä kuvantamisessa, mitata verikokein tai todentaa kliinisissä tutkimuksissa.

Biologinen realismi pohjaa moderniin länsimaiseen tieteeseen ja empirismiin – siihen, että tieto syntyy havainnoista ja kokeista. Tämä näkökulma toimii erinomaisesti akuuttien sairauksien hoidossa, leikkauksissa ja infektiolääketieteessä. Mutta kun kyse on kroonistuneesta kivusta, hermoston ylikuormituksesta tai kehon säätelyhäiriöistä, mittarit eivät aina kerro koko totuutta.

Osteopatian kieli: fenomenologia

Osteopatia lähestyy kehoa kokemuksen kautta. Sen tausta on fenomenologisessa filosofiassa, joka tarkastelee todellisuutta yksilön kokemuksena.

Keho ei ole vain mitattava esine, se on myös eletty, koettu, muistava ja tunteva osa sinua. Osteopaatti kohtaa sinut tästä näkökulmasta: ei etsien “vikaa” vaan kuunnellen, miten kehosi toimii – yksilöllisesti.

Tässä mallissa, lääketieteellisten testituloksien lisäksi, tärkeää on myös miltä sinusta tuntuu, miten liikut, hengität, ja miten olet yhteydessä omaan kehoosi.

Ero ei ole vain tekninen – vaan filosofinen

Kun lääketiede sanoo: “Emme löydä mitään vikaa”, osteopatia saattaa sanoa: “Keho kertoo kyllä, jos osaa kuunnella.” Osteopatia on vahva siellä, missä keho puhuu hienovaraisemmin.

Nämä näkökulmat eivät ole ristiriidassa. Ne edustavat eri tapoja ymmärtää ihmistä.

Ongelmia syntyy, kun toinen tapa pyritään vaientamaan – erityisesti silloin, kun puhevaltaa käyttää taho, joka ei ole perehtynyt toisen näkökulman arvoon.

Miksi tämä koskee juuri sinua?

Jos olet kroonisen kivun kanssa elänyt, tiedät, miten tärkeää on tulla kuulluksi – ei vain diagnoosina, vaan ihmisenä.

Jos olet saanut apua osteopatiasta, tiedät, että se ei ole taikatemppuja, vaan syvällistä kehon kuuntelua ja kokonaisuuden huomioimista.

Kun osteopatiaa kyseenalaistetaan yksipuolisesti – ilman ymmärrystä sen menetelmistä tai vaikutuksista – vaarana on, että sen asema terveydenhuollon kentässä horjuu. Ja silloin ei menetetä vain hoitomuotoa – vaan mahdollisuus tulla kohdatuksi toisin.

Lääketiede on pelastanut minunkin henkeni useammin kuin kerran. Silti en toivo, että se on tulevaisuudessa ainoa terveydenhuollon lähestymistapa.

Meidän ei tarvitse valita vain toista ja meidän on puolustettava yksilön oikeutta valita.